Category Archives: Yleistä

Valokuvaajan ammattitutkinto

Aloitin valokuvaajan ammattitutkinnon suorittamisen Jyväskylän aikuisopistolla helmikuussa 2010. Tutkinto suoritetaan näytöillä ja sisältää seuraavat osa-alueet:

  1. Studiotyöskentely
  2. Miljöötyöskentely
  3. Digitaalinen työnkulku
  4. Suunnittelu ja kaupalliset taidot

Näyttötutkinnon perusteet löytyvät Opetushallituksen sivuilta. Dokumentista löytyy arviointikriteerit eri osa-alueille.

Koulutusta järjestetään aikuisopiskelijoille sopivaan aikaan eli pääosin iltaisin ja viikonloppuisin. Koulutus on jaksotettu noin kerran kuukaudessa tapahtuvaan kontaktijaksoon ja niiden välissä oleviin etäopiskelu / ennakkotehtäväkokonaisuuksiin.

Koulutus on tähän mennessä ollut mielenkiintoista ja käytännönläheistä. Kontaktijaksoja on ollut tähän mennessä kaksi, joista ensimmäinen oli orientaatiojakso, jossa tutustuttiin tutkinnon perusteisiin ja tutustuttiin. Toisella jaksolla oli ensimmäinen tuotekuvausharjoitus studiossa ja kuvan viestinnän pohdintaa asiakasnäkökulmasta. Huhtikuussa opinnoissa jatketaan tuotekuvausten parissa.

  • Share/Bookmark

Macbookin hankinta etenee hitaasti

Olen kärsinyt Windows Vistalla varustetun Fujitsu Siemens Pi2530 -läppärin kaatuiluista ja muutenkin huonosta käytettävyydestä jo pitkään. Olen ajatellut vaihtaa Macciin. Macin hankintapäiväni lähenee vääjäämättä, mutta päädyin tässä vaiheessa odottelemaan ensi viikolla tapahtuvaa iSlaten julkistustilaisuutta. Tilaisuudessa on huhuttu kerrottavan myös Macbook Pro -mallistojen päivityksestä. Lisää tietoa löytyy Macrumors.com:sta.

  • Share/Bookmark